maanantai 5. maaliskuuta 2012

Asteroid 2012 DA14

Kirjoitin eilen uutisesta mahdollisesta osumisesta maahan. Se on sen verran iso uutinen, että ei ihme, että tänään lehdet ovat kirjoitelleet odotetusti, että mitään todellista vaaraa ei ole.

Tämän ”tappaja-asteroidi” 2012DA14 löysivät espanjalaiset tähtitieteilijat. Netissä liikkui arvio, että asteroidi osuu Maahan 15.2.2013.

Iltasanomien mukaan asteroidin halkaisija on noin 45 metriä. Asteroidi kiertää aurinkoa "lähellä" maan rataa. Noin kaksi kertaa vuodessa tämä asteroidi tulee "lähelle" maata.

Asteroidi 2012 DA14 ohitti Maan viimeksi 15.2.2012. Silloin se oli 2,5 miljoonan kilometrin päässä maasta. Tämä pieni asteroidi oli tuolloin kuusi kertaa kauempana kuin Kuu. Ehkä asteroidi huomattiin nyt koska se oli niin ”lähellä” maata.

Vuoden 2012 helmikuussa – 15.2.2012 – asteroidi 2012DA14 ohittaa maan 27 000 kilometrin päästä. Tämä on jo todella ”lähellä”. Asteroidi on tuolloin lähempänä maata kuin monet Maata kiertävät satelliitit.

Asteroidi pääsi otsikoihin, sillä venäläinen verkkosivusto teki turhan suuria johtopäätöksiä Nasa-tutkija, tohtori David Dunhamin luennosta Moskovan MIEM -yliopistossa. Astronomi Phil Plait toteaa, että ”yhteentörmäyksen mahdollisuus on niin alhainen, että se on lähellä nollaa.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti