lauantai 21. kesäkuuta 2014

Onko tämä totta: Tänä juhannuksena kukaan ei hukkunut?

Tänä vuonna juhannus oli kylmä. Ainakin minä jouduin vetämään takkia päälle ja silti oli kylmä. En viitsinyt edes uimaan mennä.

Mutta kylmästä juhannuksesta oli seurauksena yksi historiaan jäävä tilastotieto. Juhannuksena ei hukkunut yksikään uimareissulla oleva kaveri. Voiko olla niin, että kukaan ei mennyt kylmän sään vuoksi uimaan?!

Viime vuonna 2013 juhannuksena hukkkui 6 ihmistä, vuonna 2012 hukkuneita oli 10. Vuoden 1999 juhannus oli surkea tilaston osalta, silloin hukkui 20 ihmistä.

Muistan, miten masentavaa on ollut uutisissa kuulla ja lehdestä lukea, miten moni on lähtenyt uimaan tai veneilemään ja se on jäänyt heidän viimeiseksi matkakseen.

Sen sijaan kuolemantapahtuimia on tapahtunut liikenneonnettomuuksissa tänäkin juhannuksena.

Selfie voi olla hengenvaarallista!

Selfiet ovat in. Kokoomuksen puoluejohtajaksi valittu Alexander Stubb näytti puheensa jälkeen mallia kaikille uuden aikakauden tulosta politiikkaan ottamalla valokuvan itsestään puoluekokousväki takanaan.

Kouluretkellä selfie koitui kuolemaksi
Surullisempi tapaus kuultiin Italiasta. Kouluretkellä ollut 16-vuotias tyttö kuoli ottaessaan itsestään selfie-kuvaa. Koululainen meni seisomaan kallion reunalle meren rannalla. Hän rupesi ottamaan itsestään kuvaa hieno merimaisema takanaan, mutta menetti tasapainonsa ja putosi kivikkoon.

Putoamisessa koululainen loukkasi myös päänsä. Hänet vietiin sairaalaan, jossa hänen henkeään ei voitu enää pelastaa.

Selfien ottaminen voi koitua viimeiseksi teoksi, sillä kuvauksessa huomio voi livetä todellisuudesta.

Älä ota selfietä autolla ajaessa!
Yhdysvalloissa 32-vuotias nainen otti selfietä itsestään autolla ajaessa. Seurauksena oli se, että hän ei keskittynyt tarpeeksi ajamiseen, jolloin hän törmäsi kuorma-autoon ja menetti henkensä. Ei siis selfietä kun ajat autolla, mopolla tai moottoripyörällä!

Älä ota selfietä rautatiesillalla!
Älä mene ottamaan rautatiesillalle selfietä. Maisemat voivat olla upeat, mutta pyrkiessä vielä parempaan taustaan, seurauksena voi olla putoaminen. Huhtikuussa venäläinen 17-vuotias tyttö putosi rautatiesillalta sähköjohtojen päälle. Selfien ja putoamisen seurauksena oli kuolema.

Älä ota selfietä junan päällä
Tämän vuoden alussa Espanjassa 21-vuotias nuori mies päätti kavuta junan päälle ottamaan kuvaa itsestään. Intoa oli enemmän kuin järkeä. Hän sai sähköjunan yläpuolella olevasta voimajohdosta valtavan sähkiskun ja kuoli.

Käytä järkeä!
Itsestä otetut kuvat ovat kivoja. Edellä mainitut kuolemantapaukset liittyvät tilanteisiin, joissa selfie haluttiin ottaa extreme -olosuhteissa. Kannattaa miettiä hetki ennen kuin lähtee vaarantamaan henkensä valokuvan takia.